Ostetaan terve koti

Lahtelainen perhe etsii omakotitaloa. Pariskunnan lisäksi perheeseen kuuluu kaksi alle kouluikäistä lasta ja kaksi vilkasta cockerspanielia. Tällä hetkellä perhe asuu vuokralla kerrostaloasunnossa. Asunnossa alkaa olla jo ahdasta ja perhe unelmoi omakotitalosta maaseudulla. Tietysti päiväkotien ja koulujen ja vanhempien työpaikkojen tulisi olla kohtuullisen lähellä. Vaimo on altistunut työpaikallaan homeille ja saa homeista oireita. Siksi perhe haluaa ehdottomasti puhtaan asunnon. 

Kerrostaloasunnossaankin perhe oireili ja kutsui siksi homekoiran paikalle, tietysti asunnon omistajan luvalla. Homekoira ilmaisi kosteita tiloja. Onneksi asunnon omistaja oli tilanteen tasalla ja remontoi tilat nopeasti. Perhe pystyy nyt hyvin asumaan asunnossa, mutta lasten varttuessa paine isompaan asuntoon kasvaa. Koko perheen unelmana on omakotitalo maalla, jossa koirillakin olisi omaa tilaa pihalla. Onneksi heillä ei ole kiire hankkia uutta asuntoa. Annetaan vaimon Leenan kertoa: 

”Nyt on maaliskuu 2018 ja aloitimme asunnon etsimisen noin kaksi vuotta sitten. Etsimme omakotitaloa perheellemme. Ensin mietimme rivitaloasuntoa tai paritaloa. Taloyhtiöt ja rivitalot eivät kuitenkaan tuntuneet sopivan meille. Arvostamme erityisesti omaa rauhaa. Unelmamme on hirsitalo. Kävimme katsomassa yhtä omakotitaloa, jonka kosteat tilat kuitenkin epäilyttivät meitä. Muutoinkin talon lattiat natisivat ja laatu vaikutti huonolta, vaikka emme silloin paljon näistä asioista ymmärtäneet. Tuttavamme vihjasi homekoirista. Päädyimme yhteistyöhön homekoirayrittäjän kanssa.” 

”Ihastuimme sitten yhteen taloon ja olimme tehneet talosta jo tarjouksen. Pyysimme kuitenkin homekoiran käymään ennen kauppoja. Koira ilmaisi alakertaa todella laajasti ja myös yläkerrassa tuli ilmaisuja. Tunsimme myös itse jotain outoa hajua asunnossa. Onneksemme kutsuimme homekoiran emmekä sitten ostaneet taloa. Talo sijaitsi vielä rinteessä ja osa asuintiloista oli maan pinnan alapuolella. Kuulimme myöhemmin, että talo myytiin meidän jälkeemme. Saikohan uusi ostaja homekoiraraportin? Tämän jälkeen opimme paljon näistä asioista ja pystyimme jo itsekin tutkimaan taloja homekoirayrittäjän neuvojen mukaan.”

”Kävimme katsomassa myös yhtä kivirakenteista taloa. Meilläkin oli käsitys, että kivitalossa ei voi olla hometta. Olimme väärässä. Talo oli kaikin puolin siisti, eikä mitään poikkeavaa hajua tuntunut. Talossa oli kattoikkunat ja kattoa oli jyrkennetty. Katto oli joskus vuotanut kattoikkunasta. Ulkonurkat tuntuivat kylmiltä, ulkopuolella kasvillisuutta ja märkää maata oli sokkelin vieressä ja tonttikin oli aika pieni. Nämä kaikki asiat saivat meidät luopumaan tästä kohteesta.” 

”Kävimme katsomassa useita taloja. Useissa havaitsimme jo eteisessä tunkkaista, selvää homeen hajua. Tieto tuo tuskaa – emme me aikaisemmin olleet kiinnittäneet mitään huomiota hajuihin, niitä ei vaan havainnut.” 

”Myös yksi kaksitasoinen puutalo jäi mieleen. Talo oli rakennettu 1999 eli ei kovin vanha kuitenkaan. Talo sijaitsi rinteessä eli osa tiloista oli taas kerran maan pinnan alapuolella. Olemmekin ihmetelleet intoa rakentaa maan pinnana alapuolelle Suomessa, olisihan täällä tilaa vaikka miten paljon rakentaa. Kuinka ollakaan, havaitsimme myös muurahaisia talon alakerrassa. Taloon oli tehty kuntotarkastus noin 10 vuotta sitten. Raporttiin oli laitettu useita korjauskehotuksia, eikä niitä oltu vieläkään korjattu. Edes silikoneja ei oltu laitettu alakerran pesutiloihin, vaikka asiasta oli kuntotarkastuksessa mainittu. Siksi pesuhuonetta ei oltu käytetty kymmeneen vuoteen. Lisäksi hintapyyntö oli aivan liian kova, ainakin talon kuntoon nähden.” 

”Miksi ihmiset eivät hoida taloaan? Monessa käymässämme myytävässä talossa kaikki on ollut sekaisin, likaista ja rempallaan. Ei sellaista taloa tee mieli ostaa, vaikka se muutoin olisikin jotakuinkin kunnossa.  Tämä kaksi vuotta on ollut erittäin opettavaista aikaa meille. Onneksi meillä on ollut malttia etsiä sitä oikeaa ja uskomme, että se tulee vielä vastaan. Sellainen unelmiemme talo, jonka homekoira ja kuntotarkastaja ovat tarkastaneet. Emme etsi täydellistä vanhaa taloa, eihän sellaista olekaan. Talon pitää olla sellainen, että siellä on hyvä asua.” 

Homekoirat Sagulin Ky