Ensimmäinen triathlon

Homekoirayrittäjän työ on aktiivista ja yrittänkin pitää olla mahdollisimman hyvässä kunnossa. Työkoirat vaativat paljon liikuntaa, joten lenkkeily onkin ykkösharrastus. Tammikuussa 2019 päätin osallistua Vantaan triathloniin 16.6.2019. Juossut olen aina koirieni kanssa, mutta uinti oli heikoissa kantimissa. En osannut uida vapaauintia. Siksi meninkin uimakouluun, aikuisten tekniikkakurssille. Olipa hauska oppia jotain aivan uutta. Lisäksi piti tietenkin pyöräillä paljon, enhän ollut moneen vuoteen pyöräillyt. Sitä varten piti ostaa uusi, hyvä pyörä. Vanha keltainen Joponi on erinomainen koirien juoksutukseen, mutta nyt tarvittiin vähän parempi fillari. Ennen triathlonia minulla oli hieman epävarma olo – tulikohan treenattua tarpeeksi. Minua jännitti aivan valtavasti ennen triathlonia!

Tiesin jo etukäteen, että uinti tulisi olemaan vaikeinta ja niinhän siinä kävikin. Onneksi uinti 1,5 km tapahtui pienessä järvessä, eikä tuullut kovasti. Huh, miten jännittävää oli lähdössä, kun noin 150 naista lähti uimaan. Heti alussa oli jo vaikeaa. Johtuikohan jännityksestä vai oliko kenties pientä flunssaa, koska hengitys oli tosi vaikeaa. Lisäksi pohkeet alkoivat krampata kivuliaasti. Onneksi mukana kulki turvaveneitä ja yksi vene kulki koko ajan vierelläni. Välillä sieltä kysyttiin onko kaikki kunnossa ja minua opastettiin – ihanan ystävällistä porukkaa. Tulin lopulta rantaan, viimeisenä. Sain hurjat kannustukset, varmaan yleisöäkin oli jännittänyt, että selviääköhän se!

Hieman hoippuen syöksyin (tai, no kävelin) hakemaan polkypyörää ja lähdin polkemaan 38 km. Voi miten ihanan helpolta tuntuikaan pyöräillä vaikean uinnin jälkeen, se oli suorastaan nautinnollista ja sujui hyvin. Sen jälkeen “enää” 10 km juoksu helteessä. Juoksu oli aika raskasta kuumuuden takia, mutta tiesin jo selviäväni. Ihanasti ihmiset kannustivat matkan varrella. Maalissa oli huikea voittaja-olo! Olin varmaan sarjani viimeisten joukossa, mutta tässä tapauksessa sijoituksella tai ajalla ei ole mitään merkitystä. Ainoa tavoitteeni oli päästä maaliin kunnialla ja se toteutui.

Pidän haasteista. Totta puhuen oli myös hauska tehdä jotain sellaista, mitä ei tehdä koirien kanssa. Työ ja harrastukset liittyvät koiriin, niin oli kiva tehdä jotain ihan muuta. Toki tämä urheiluharrastus auttaa myös jaksamaan töissä. Seuraava haasteeni onkin sitten 109 kilometrin pyöräily Vuelta Vantaa – sitä kohti!

Kuva: onevision.fi #vantaatriathlon2019

Homekoirat Sagulin Ky